Matkakuumetta ja ortodoksisin kuvauspäivä so far.

Tällä hetkellä on vähän tilanne päällä. Odotamme tietoa siitä, onko meillä varaa lähteä Ydinperheen mukaan muutamaksi päiväksi Euroopan kiertueelle. Mitään järjestelyjä ei ole tehty ja kaikki on täysin avoinna ja rahasta kiinni. Toisin sanoen mikäli rahoitus saadaan, meillä on aikaa matkan valmisteluun, noh, ehkä joku 3 päivää.

Sitä ennen kuitenkin jatketaan kuvauksia ihan täällä perusmestoilla. Pakkaset palasivat. Köpöteltiin Tuomaksen kanssa Sörnäisten katuja kohti Ydinperheen treenikämppää varovasti. Tuomas joutui kuuntelemaan urpoja Kummeli-lainauksiani, kuten "jumankauta täälä on liukas!". Jätin kameran laukun Pääkalloluolaan ja kuljetin kameran mukanani sellaisenaan, siltä varalta jos matkan varrella sattuisi olemaan jotain kuvaamisen arvoista. Nääh. Piti vaan huolehtia että pysyy pystyssä, kamera kädessä ei sovi vetää lippoja.

Treenikämppä oli sellainen mitä treenikset nyt yleensä on, eli ahdas. Ja LÄMMIN. Vähän piti etsiä paikkaa, josta saisi edes jotain kuvatuksi,ilman että on kenenkään soittajan tiellä tai että Tuomas olisi jatkuvasti kuvissa puomeineen.

Nauha pyöri oikeastaan koko sen ajan mitä mestoilla oltiin. Tää oli ehkä paras suoritus tähän mennessä noin niinkuin työkurin kannalta. Ei juopotteluja, ei lätinöitä, ei jahkailua, vaan tappotahtista mekaanista kuvamatskun tallennusta ihan taukoamatta. Suorastaan sotilaallista!

Tuomas oli niin orjentoitunut jo viimekuvausreissun perseklaffiin, että vaikka mukana olikin meidän ihan virallinen klaffi, tuli Tuomakselta automaattisena refleksinä napakka läimäys omaan pakaraansa. Nauratti.

Sotilaallista oli myös Ydinperheen treenitahti. Kuvausryhmän läsnäololla saattoi olla jotakin vaikutusta asiaan, mutta enpä kyllä huomannut että biiseissä olisi mitään parantamisen varaa ollutkaan. Puolessa välissä pidettiin tauko. Taisiis muut pitivät.

Tupakkipaikalle putkahtivat Kansalaistottelemattomuuden pojat, jotka Matti kutsui virnuillen liittymään seuraan.

"Tulkaa hei istumaan."

"Ei helvetti, eihän tänne uskalla, joutuu vielä telkkariin."

Tauolta palatessa treenikämppä tuntui kutistuneen. Miten me tänne muka äsken mahduttiin? No mutta sinne vaan ja loput biisit kurinalaisesti läpi. Pillit pussiin, piuhat piiloon, ovi kiinni, hissiin, ulos, ja kotio. Tuomas ja minä kuvattiin viimeiseen sekuntiin asti, kunnes Ydinperhe tallusteli jo auringonlaskuun. "MOI MOI! JA KIITOS!" huutelin nauraen perään. Tällä erää ei kyllä tosiaankaan tehty mitään muuta kuin leikkauspöydälle materiaalia kuin kuumaa rautaa takoen. Hikoillen, kurinalaisesti ja täysiiiiii.

Kuinka Ämö sai nimensä ja muita tuhannen ja yhden yön tarinoita

"Meillä ei oo kuskia, eikä autoo".

Tää oli tilanne päivää ennen kun piti lähteä kuvaamaan Abnormin automatkaa Tampereen Vastavirta-klubille. Siinä sitä sitten kuumoteltiin, että miten käy ja peruuntuuko koko kuvaushomma. Lopulta saatiin kuitenkin sekä auto että äijä ratin taakse. Siis matkaan kohti Tamperetta!

Auto oli viimestä penkkiä myöten täynnä. Pube sai istua bassolaukun päällä. Kuvausryhmä vei oman osuutensa. Mukaan lähti myös Jape, "Abnormin ainoa bändäri/roudari". Hämeenlinnasta kyytiin hyppäävän Antin pitäisi mahtua vielä jonnekin. Plus koira.

Matka sujui rattoisasti pösilöiden vitsien ja matkaeväiden parissa. Osa pojista oli kerenneet jo tumuttaa Suvizzassa päiväkännit. Tuomaksen kanssa ostettiin hillitysti matkajuomaa, sen verran ettei suu kuivu. Ottojen ajaksi aukinaiset tölkit piti saada johkin turvaan. "Mää voin ottaa ne tänne mun haaraväliin". Niin sitä kuvattiin dokumenttia viinatölkit haaroissa ja olipa kerrassaan taas ammatimainen fiilis.

Parien pissa/tupakkitaukojen jälkeen pysähdyttiin Hämeenlinnan Anttilan kupeeseen.

"Tästäkö se Antti tulee kyytiin?"

"Kai ny, onhan tossa ANTTILA."

Pädätsih!

Mukaan saatiin myös eläinvahvistukseksi Antin koira Nero, joka keskittyi matkalla lähinnä sipsien kerjäämiseen, rapsutuksiin ja Japen kanssa pussailuun.

Matkalla pysähdyttiin vielä kerran ennen Tamperetta. Jape näki hyvänä ideana kusaista Patun kintuille.

"Auton päälle voi kusta, mutta toisen jaloille ei vittu kusta!"

Lopulta alettiin saavuttamaan Tampereen maisemia. Aah. Vihdoin. Tampere, Pispala. Entiset kotikonnut.

Auton takaluukkua ei saanut auki muuta kuin sisältäpäin. Tämä aiheutti ainakin Vastavirtaklubin pihassa hilpeyttä, kun Jape yritti urheasti perse pystyssä saada ovea avattua kaikkien soittokamojen yli. Tilanne oli sen verran huvittava että ohjaaja itse repesi ensimmäistä kertaa oton aikana ihan ääneen. Kuva pilalla!

Vastavirralla oli väkeä vasta kourallinen. Siinä sitä istuskeltiin ja odoteltiin kaikessa rauhassa viiniä ja kahvia siemaillen keikan alkua. Tuomas viritteli vehkeensä mikserille. Minä en viritellyt mitään.

The Subvulturen keikka ei oikein pudonnut itselleni, sen sijaan Juggling Jugulars oli kova.

Abnormin keikan kuvaus meni ihan ok, vaikkakin on toi keikkakuvaus aina yhdellä kameralla vähän ärsyttävää. Valotehokaan ei oikein tuntunut riittävän Patulle, joka esiintyi suurimman osan keikasta lavan sijasta lavan edessä. Yhteenveto: "Enter the Void-vaikutteinen keikkataltiointi."

Keikan jälkeen pakattiin pillit ja pullat. Istuttiin hetki vielä VV:llä, josta sitten Tuomas lähti keskustaan ja minä metsän siimekseen saunomaan. Ei ehkä parempaa lopetusta kuvauspäivälle kuin yösauna.

Seuraavan päivän ensimmäinen kuva oli autossa nukkuva Patu. Ilta oli ilmeisesti venähtänyt melko pitkälle. Muut olivat jo aamukaljoilla Vastavirralla. Pikkuhiljaa tavarat ja ihmiset pakattiin autoon ja tehtiin lähtöä takaisin kohti PK-seutua.

"Myitsä Jape yhtään näitä paitoja?"

"Se paitalaatikko tais olla koko illan bäkkärin nurkassa."

"Nää meidän myyntiin otetut levytkin on ollu tässä autossa kokoajan."

Paluumatka tuntui kestävän tuntitolkulla. Patu nukkui käytännössä koko matkan. Muut keskittyivät ottamaan ilon irti Radio Rockin kuuntelemisesta.

"Aim jöör fakin naitmeeer!"

Juttujen taso oli juuri sitä mitä krapulaisessa pakettiautossa voisi olettaakin. Lopulta päättymättömältä tuntuneen ajomatkan jälkeen päästiin perille lunta tuiskuttavaan Helsinkiin. Sitten vaan Alepan kautta kotio. Olipa kyllä hauska reissu, kiitos kaikille matkatovereille ja Vastavirta-klubille!

Malmön tuotantokokous.

Lauantaina klo 13 pirautin Tuomakselle. "Herätinkö?" "Eeet....", kuului uninen vaimea ääni.

Tästä parin tunnin päästä olimme matkalla kohti Suomen Malmöä, eli Malmia. Tänään meidän olisi tarkoitus pitää tuotannollinen palaveri Johannan penthousessa koskien rahoitushakemusta. Emäntämme oli järjestänyt meille ruokaa, saunaa, viiniä... ja seuraa. Ovelle päästyämme meitä nimittäin oli vastassa hurja porontappaja, sotakoira Neeli. Koko koira oli kuin toffeepala, joka alensi ainakin ohjaajan puhumaan välittömästi lässyttäen.

”Öyssöyöyösöy mitä piäni pumppernikkeli!”

”Eläimille ei vaan pysty puhumaan normaalisti.”

Olosuhteet byrokratian hoitamiseen olivat mitä otollisimmat. Ilmankos ihmiset viihtyy työssään huonosti kun välissä ei voi rapsutella karvaista ystävää, piipahtaa saunomassa tai saada lasillista viiniä. Heti alkuunsa saatiin myös Johannan tarjoamaa kasvislasagnea. Jälkiruoaksi oli hillaherkkua, mjäm mjäm. Kyllä meitä nyt hemmoteltiin! Neeli-koiran tuijotus oli arvostettavan itsepintaista aina silloin kun jonkun lautasella oli jotakin hyvää.

No mutta, sorvin ääreen! Hihat ylöt ja hommiin! Sössön söö! Paperit piti saada tänään kuntoon. Hakemuksen täyttely alkoi ihan hyvin, kunnes...

”Tilinumero.”

Tuli tenkkapoo. Eihän me voida tähän kenenkään henkilökohtaista pankkitiliä laittaa. Me ollaan köyhiä opiskelijoita, joiden tuet napsahtaa heti poikki ja talous kaatuu, jos tilille sattuisi läsähtämään mitään ylimääräistä. No mutta. Soitin puhelun ja parin minuutin päästä olimme hoitaneet itsellemme sekä tilin että rahastonhoitajan. Näin se työryhmä kasvaa, aina vaan vehreämmäksi! Jee!

Koska olenhan ihan järjettömän hauska kaveri, hakemuksen ”ohjaaja”-kohtaan ehdotin, että laitetaan siihen joku tunnettu nimi! Näinhän me saadaan todennäköisemmin tuotantotukikin! Laitetaan siihen Martin Scorsese! Nojoo. Hekoheko. Yritetääs nyt taas olla niinkuin aikuiset ihmiset.

Neeli röhnötti Tuomaksen ja minun välissä ja oli kokoajan söpö. Välillä se yritti muistuttaa emännälleen että voisi syödä jotain ja jos ei saanut mitään, se istua murjotti surkeana kuin märkä sukka. Luimis-Nepa ja maailman vääryys.

Täyttelimme hakemusta viisaat päät yhdessä ja aika kivuttomasti se meni. Sitten tuli vastaan kirosana.

K U S T A N N U S A R V I O .

”Hyiii!”

Onneksemme olemme tehneet jo aiemmin eräänlaisen kustannusarvion, johon tarvitsi tehdä lähinnä lievää modifiointia ja jonkin verran laskutoimituksia. Tuomas sai toimia laskukoneenkäyttäjänä. Itse ravasin jatkuvasti pissalla. Tärkeä tehtävä siis.

Kello läheni kymmentä ja oli aika lopetella. Hakemus saatiin tehtyä, liiteasiat jäivät itse kunkin vaivoiksi. Deadline on kyllä ihan just. Neeli pääsi vihdoin pissalle, Tuomas Mascottiin ja minä posotin junalla Keravalle ja sieltä vielä eteenpäin yöllisiin bänditreeneihin, mutta se onkin jo toinen tarina.

SE ON ULKONA!

Ensimmäinen teaser on julkistettu! Tsek it aut!

Tonttuja, pääkallokelejä ja LOISTAVA teaser.

"Hupsa". Näin kuului tuottajan suupielestä, kun jalka otti ja lähti elämään omaa elämäänsä rappusissa. Tällä kertaa ei menty toosa edellä, vaan ihan suorin vartaloin ja ties mitkä piruetit heittäen, yläpää kopsuen kivasti graniittiin. Ja lasarettin kävi matka.

Mutta ei hätää! Kyseinen episodi ei vaikuta mitenkään muuten dokkarituotantoon, kuin että pikkujoulut jäävät nyt Marin ja Tuomaksen kahdestaan juhlittavaksi ja pari paperihässäkkää siirtyy ensi vuodelle. KAIKKI KUNNOSSA SIIS! Mukaanlukien päänuppi, jonka kolahtelu vielä tätä kirjoittaessa aiheuttaa erikoisia harhoja kuulossa, mutta se on vain kivaa. Ja lekurisetäkin sanoi, että "tyttö hei, sun pää näyttää tosi hyvältä". Otan oikeudekseni irroittaa tuon kommentin asiayhteydestään ja mutustella tuota suloista lausetta aina naisellisen itsetuntokriisin iskiessä. Ihan sama mikä tilanne, ihan sama mikä pää, mutta hei, hyvältä näyttää!

Mutta se siitä. Nimittäin asiaakin on. Mari ja Tuomas ovat kasanneet mitä mahtavimman teaserin jo kuvatusta matskusta! Ja se teaser, pissismäisesti, kicks ass! Ihanat päähenkilöpojat, ihanissa tilenteissa, ihanan musan höystämänä. JES!

Jaa että milloin näette sen? Tuota. Älkää multa kysykö. Tuottajahan minä vain. Heh. Toivon, että tämän vuoden puolella vielä. Se riippuu Marista ja Tuomaksesta, joten kuumottakaa niitä immeiset!!!! Tämä tuottaja ottaa loppuvuoden lukua sängynpohjalla ja toivottavasti myös erämaassa. Ja teille kaikille toivotan mahdottoman rakasta sydäntalven aikaa. Ensi vuonna punkataan vieläkin paremmin!

Tuomiolla (eli kertomus siitä mitä tapahtui suljettujen ovien takana).

Tänään oli suuri päivä. Ulkoilma liki yhtä jäätävä kuin pingviinin pieru. Kolmet sukat ja kaksi kaulaliinaa ei vaan tunnu riittävän. Mutta ei haittaa, sillä Suomen kuumin tuotantoryhmä, tämä kävelevä Costa del Sol, oli menossa paistattelemaan päivää pitkästä aikaa tuotantokokoukseen niin sanottujen korkeampien voimien, eli kirstunvartijoiden ja Sauronin kätyreiden eteen. Näissä maisemissa oltiin viimeksi viime keväänä, silloin kun kuvauksia ei oltu vielä edes aloitettu ja kaikki oli levällään.

Tärkeät liput ja laput sekä ubea demo-teaser mukanamme treffattiin Tuomaksen ja Johannan kanssa hetki ennen varsinaista palaveria. Arvailtiin vähän mitä asioita palaverissa käsiteltäisiin ja mistä saattaisi tulla sanomista.

"Sanookohan ne jotain tosta materiaalin määrästä? Mussutetaankohan siellä siitä että nauhaa tulee menemään vielä niin hirveästi lisää?"

"No ei pitäs olla varaa sanoa kun ei meille ole tullut muita kuluja hevon perseen vertaa."

"Mutta hevon persehän on aika iso."

Tuotantokokouksemme oli määrä aikaa klo 12:45 mutta neuvotteluhuoneen ovet pysyivät suljettuina vielä tasaltakin. Odottelimme kärsivällisesti käytävässä. Mitään kiirettä ryhmällämme ei ollut, mutta mitä pidemmälle kellon viisari venähti, sitä pahemmin levottomuuden taso alkoi näkyä "pennuille jaffaa"-tasoisissa "hyvissä läpissä". Johanna ja minä viihdytimme toisiamme seksismin ja esineellistämisen sävyisellä epäkorrektilla keskustelulla koskien oppilaitoksemme tuottajaa (Toivottavasti Arto ei käy lukemassa tätä, tai jos käy niin terveisiä vaan!)

"Noniin, tulkaa vaan", kuului neuvotteluhuoneen ovelta. Vihdoinkin! Tuomas ei olisi varmaan kestänyt kuunnella enää yhtään enempää urpoja alapääjuttuja.

Tuotantopalaveri oli menestys. Meitä rakastettiin. Asiat näyttäisivät olevan hyvällä mallilla ja matkalla oikeaan suuntaan. Demo teki vaikutuksen ja taas tuli todistettua että paljas pylly on universaalisti hauskaa.

Nyt on vaan enää julmettu kiire saada tuotannolliset ja yleisölle suunnatut eri teaser/trailer-versiot leikattua, joten ensi kertaan, morbidelli! Muistakaa pukeutua lämpimästi!

Tuottajan paineet tarkistettu.

Ensimmäinen tuottajan deadline kaikkine budjetteineen ja papereineen oli keskiviikkona klo 16.00. Tunnollisena tyttönä sanoin Marille ja Tuomakselle, että hommat hoidellaan ajoissa kuntoon ja mitään paineita ei ole. Kuuluisat viimeiset sanat siis.

Tilanne keskiviikkona klo 14: Olenn ollut mahataudissa edelliset kaksi päivää ja olo ei ole nyt ihan ykkönen. Sängyssä puoli-istuvassa asennossa, läppäri sylissä, koira jaloissa ja takapuoli normaalipuristuksella viimeistelen budjettia ja väliaikaraporttia. Marilta tuli juuri ohjaajan sanat ja käsikirjoitus sähköpostiini, ei muuta kuin kasaamaan kaikki samaksi paketiksi. Homma hanskassa siis.

Tilanne keskiviikkona klo 14.40: Missä viipyy Tuomaksen sanat? Pieni hiki pukkaa kainaloon. Viestiä Marille, onko havaintoa äänisuunnittelijastamme? Ei ole. Tiukka määräys tulee: KUUMOTA SITÄ JANNUA. Tartun puhelimeen. Perse. Mulla ei ole Tuomaksen numeroa. Ai miten niin tuottaja pihalla? Uusi viesti Marille. Odottelua. Tiukkaa kellon tuijotusta. Kuulen telkkusarja 24:n ääniefektit korvissani. Sitten tulee viesti, joka sisältää Tuomaksen numeron. Soitan. Ei vastausta. Laitan viestin "tartten sun sanat mies". Kohta soi puhelin.

Tilanne keskiviikkona klo 14.50: Tuomas soittaa. - Tota, mitkä sanat?
- Öö. Eksie oo saanu mun sähköposteja?
- En oo aukassu konetta toissapäivän jälkeen.
- Okei. Tota.
- Mää oon töissä nyt. Millon sää tarttet ne semmoset sanat?
- Tunnin sisään.
- Okei. No mää käyn tossa kirjastossa väsään sen sulle. Mitä siihen pitää laittaa?
- No semmosta jotaki tosi älykästä.
- Okei. Moi.
- Moi.

Tilanne keskiviikkona klo 15.15: Sähköpostiin kilahtaa Tuomaksen sanat. Näin toimii ammattilainen!

Tilanne keskiviikkona klo 15.37 tai jotain: Koko paperikasa oikoluettu. Laitan paketin menemään suuremmille tahoille. Ensimmäinen deadline voitettu.

Maanantaina nähdään ja kuullaan, mitä tästä kaikesta seuraa. Sitä odotellessa!

Pääkalloluolan tuotantokokous.

Nyt kun tuotannollamme on ihan oikea, motivoitunut supertuottaja joka laskeutui ohjaajan pelastukseksi kuin taivaallinen siivekäs tietäjien luo, pääsimme pitämään pitkästä aikaa kunnollisen tuotantokokouksen.

Johanna, Tuomas ja minä kokoonnuimme Pääkalloluolaan askartelemaan paperitöiden pariin. Illan soundtrackista vastasi tuotantomme kummiorkesteri Righeira, sekä mm. Jyrki Nissinen, Bellrays ja Smiths. Keikautettiinpa vinyylisoittimessa myös "omien poikien" bändien tuotantoa.

Budjettiarvion työstäminen kävi yllättävän letkeästi yhteisvoimin. Tuomaksen perseklaffin hinnoittelussa tosin tuli vastaan tenkkapoo.

"Minkä arvoinen on Tuomaksen perse?"

"Kyllä se on rahassa mittaamaton."

Jostain syystä ohjaajan pyllyn hinnaksi arvioitiin yksi euro. Kiitti vaan tästä. On kiva tietää olevansa arvokas.

Kun koko pitkällinen budjetinlaatimishomma oltiin saatu tehtyä, kävi jotakin selittämätöntä. Koko Excel-tiedosto oli hävinnyt Johannan koneelta. Sitä ei löytynyt enää paikasta mihin tiedosto oli tallennettu, ei temp-kansiosta, ei roskakorista, ei mistään. Olivatko ylemmät voimat antaneet meille merkin? Tähänkö meidän koko tuotantomme jää? Monen tunnin työ taivaan tuuliin? Onko tämä enne? MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA?

No, pitkällisen ihmettelyn ja kiroamisen jälkeen ei vaan auttanut muu kuin alkaa tekemään alusta alkaen koko paska uudelleen. Onneksi intoa riittää, hoh hoh hoo!

Kiitos Johannan norsun muistin, budjetti saatiin rivakasti tehtyä uudelleen. Lisäksi huomasimme painovirhepaholaisen joka oli kaataa koko budjetimme, sillä Excelin automatiikka oli laskenut kasettien kokonaishinnaksi 7000 euroa. No saa olla aika perkuleen hyviä kasetteja sitten! Onneksi virhe huomattiin ja korjattiin.

Noin klo 22.30 oltiin saatu koko paska kasaan. Seuraavat paperihommat saivat siirtyä myöhempään ja lähinnä allekirjoittaneen kontolle. Deadline kolkuttelee ovella kuin verenhimoinen viikatemies, mutta ei haittaa, minä en pelkää kuolemaa! Näihin mahtipontisiin kuviin ja tunnelmiin, adjöö.

KÄÄK-juoru! Vol. 2

Ohjaaja nähty editissä! Silminnäkijän mukaan meno oli mahtavaa ruudulla ja ruudun ulkopuolella. Ehkä lähiviikkoina selviää, mitä editissä TODELLA tapahtui.

Tuottaja-tiedottaja nähty komean miehen kanssa väsäämässä budjettia. Vai väsättiinkö hämärässä huoneessa jotakin muuta? Tämäkin selviää ehkä lähiviikkoina.

Äänisuunnittelija nähty. Mikä on aina yhtä mukavaa.

Stay tuned immeiset!

Ensimmäinen kikkeli.

Sunnuntaiaamu. Allekirjoittanut heräilee edellisen yön kuvausten jäljiltä. Käteeni on kirjoitettu punaisella tussilla "HOMO". Noniin, todella vitsikästä. Tsekkailen vähän kamojani, onko kaikki tallella. Jokaikinen omistamani asia on märkä ja haisee homeiselle kaljalle. Kaikki on tallessa.

Palatkaamme ajassa hieman taaksepäin. Lauantai-ilta. Olemme lähdössä Suvelaan Ämön järkkäämiin Suburban Home-hippoihin joissa soittavat Abnormi, Fun, Hero Dishonest, Subvulture ja Random Sickos. Pois alta pubiruusut ja lätkäjätkät, tänään ravintola Suvizzassa ei kuunnella Tomppaa.

Jani, jonka oli tarkoitus olla toisessa kamerassa, joutui peruuttamaan keikan sairastumisen vuoksi. Siihen hätään en ketään tuuraajaa saanut, joten yhdellä kameralla mentiin. Tuomas ilmoitti puhelimessa "paha olo, oksettaa". Kyllä se siitä!

Kyytiä ei ollut joten kärräsimme itsemme aina niin luotettavalla Espoon bussilla Suvelaan. Kaupan kautta Patun ja Ämön lukaaliin. "Täällähän on siivottu!", oli oma ensimmäinen kommentti heti kun pääsimme ovesta sisään. Joo, kämppä näytti epäilyttävän siistiltä, sillä poikia odottaa muutto ja vuokranantaja oli käynyt kylässä. Jopa Trainspottingin Rentonin suulla komeillut kikkeli oli siivottu näkyvistä. Kikkeleistä puheenollen, olemme nyt virallisesti taltioineet kuvauksiemme ensimmäisen kikkelin, kiitos tästä, Jape. Japella olisi kuulemma ollut treffit kuudelta, mutta mies palloili vielä kahdeksaltakin Patun ja Ämön nurkissa. "LÄHE NY JO MENEE!"

Suvizzaan siirtyessä jotkut tulivat kadulla kyselemään kesken kuvauksen mihin kuvaamme. En muista mitä vastasin, mutta välillä harmittaa että kuvasta menee ääni käytännössä "pilalle" näiden tilanteiden aikana. No, on luonnollista että ihmiset ovat kiinnostuneita eikä siinä passaa tylyilläkään.

Abnormi oli soittovuorossa ensimmäisenä. Tupa ei ollut vielä ihan täynnä, mutta aika kivasti jengiä oli jo suht aikaisin paikalla. Sinällään harmi ettei kameroita ollut kahta tai useampaa, koska tuolla mestassa puitteet olisi mahdollistaneet hyvin eri suunnista kuvaamisen ja mielenkiintoiset kuvat. No mutta niillä mennään mitä on ja ihan hyvät setit näinkin sai.

Illan mittaan tupa alkoi olemaan jo aika täynnä, valtaosa jengistä oli todennäköisesti tullut nimenomaan tsiigaamaan keikkoja, mutta oli joukossa myös niitä jotka varmaan luulivat tulevansa viettämään tavallista Suvizza-iltaa ja saivatkin nauttia tälläkertaa kotimaisesta HC-punkista. Näistä sympaattisimpia oli eräät lätkäpaitaiset ystävykset, jotka nimesimme Tuomaksen kanssa tuttavallisesti "Ratiopharm-jäbiksi".

Hero Dishonestin keikan alkaessa eturiviin änkesi parit tukevassa kuosissa olleet bailujuntit joista toiselta sain kunnon kaljasateen päälleni. Kamerakin sai osansa, mutta sitkeästi sitä pystyi jonkin aikaa lavan edustalla kuvaamaan. Jossain vaiheessa kaljasadetus rupesi olemaan sen verran uhkaksi kameralle että siirryin kauemmaksi.

Illan mittaan siinä sitten tuli nautittua musiikista ja hyvästä tunnelmasta. Muutamia känniääliöitä taidettiin taluttaa ulos, mutta yleisesti meno oli mukavaa, ihmiset ystävällisiä ja olut maistui vähän liiankin hyvälle. Toiseksi viimeisen bändin jälkeen oli aika lähteä. Partiopoikamme Jussi oli tulossa pelastamaan meitä valkealla ratsullaan Suvelan kosteasta viidakosta. Olimme selvinneet. Kalusto oli ehjää, materiaali tallessa ja kuvausryhmä mairean onnellisesti hymyilevää. Autolle päästyämme ilmoitimme iloisesti Jussille: "Määää oon ihan kännissä."

Kiitos Ämö, Patu ja muu konkkaronkka sekä ystävällinen Suvizzan henkilökunta! Tapaamisiin taas.

P.s. Tuoreimmat uutiset: Tiedottajamme Johanna on laajentanut työnkuvaansa ja on nyt myös levitys/markkinointi-tuottajamme! Jipijipi!

KÄÄK-juoru!

Isot pojat puhuvat kylillä: Dokumentin ensimmäinen teaser on tekeillä!

Stay tuned for möör plöör.

Smash the discos

Lepakkomiehessä vietettiin tänä viikonloppuna Teemun järjestämiä Smash the Discos-festejä, jossa kävimme taltioimassa Heartburnsin keikan. Tapasimme Tuomaksen ja Samuelin kanssa Pääkalloluolassa, kasasimme kamppeet mukaan ja valmistauduimme keikkaan kuuntelemalla The Volumesia ja Righeiraa.

HB:n keikan lisäksi ei muuta ollut tarkoituksena kuvata, joten Lepiksen reissu oli rutinoitunut ja leppoisa ilman sen kummempia kommervenkkejä. Soundcheckien aikaan paikalle, odottelua, keikka purkkiin, kamojen pakkaus, ja ulos. Olisi ollut toki kiva tsekata muidenkin bändien keikat, erityisesti ruotsalainen The Ziphs olisi kiinnostanut, mutta allekirjoittanut päätti kuitenkin kiltisti lähteä nukkumaan. Seuraavana päivänä festarit jatkuivat ja lähdin paikalle nauttimaan keikoista ihan "siviilissä".

Tällä viikolla nauhoitimme myös ensimmäisen Teemun haastattelun, senkään suhteen ei mitään ongelmia tullut ja innolla odottelen että päästään tekemään muidenkin poikien kanssa noi ensimmäiset haastikset.

Nyt on aikataulut opintojen sekä muiden projektien suhteen sen verran solmuiset että yritetään johonkin väleihin näitäkin kuvauksia tuupata, toivottavasti joulun jälkeen vähän helpottaisi. Seuraavaksi kuitenkin ensiviikonloppuna nokka kohti Suvelaa, sillä Ämö on sinne pistänyt Suvizzaan kunnon kekkerit pystyyn!

Adios.

Oma sähköposti avattu!

Ihanaa syksyä arvoisat punkkaajat. Työryhmämme jäseniltä on kyselty dokkariimme liittyen varsin mielenkiintoisia kysymyksiä. Vastaukset ovat myöskin olleet mielenkiintoisia. Näyttää siltä, että dokkarin teko oikeasti kiinnostaa. SE ON HIENOA!

Päätimmekin aukaista sähköpostiosoitteen kysymyksiä ja kommentteja varten, jotta voimme kootusti vastata mieltänne askarruttaviin kysymyksiin tuoppien äärellä. Julkaisemme sitten vastaukset ja kommentit täällä PUNK O CINESSÄ. Suonette anteeksi tämän käsittämättömän epäselvän kirjoituksen. Tiedottaja on vielä kesäterässä, mutta teroittuu varmasti päästessään leikkauspöydän ääreen tutkimaan tähän mennessä kuvattua matskua!

Tässä tiivistelmä ylläolevasta:

punkocine@gmail.com

Kysy! Kommentoi! Lähetä fanipostia! Pusipusi!

Suburban Home vol 2.

Hjelo! Valtaisan suosion edelliskerralla saavuttanut Suburban Home järjestetään jälleen Suvelan mallasten mekassa eli ravinteli Suvizzassa. Kyseessä on Hero Dishonestin levynjulkkarikeikka ja mukana reipas kasa muita epeleitä, mm. Abnormi. Tulkaa mukaan, meki mennään, tiätty! Hinta vain narikan eli 2 euröö.

"Kuka meitä on tuomitsemaan?"

Perjantai, taiteiden yö. Darksidessa järjestettiin Kallio Rolling Rainbow-Roller Derby-seuran tukibileet, jossa Abnormilla oli keikka, joten sinnepä sinne. Jaa mikä Roller Derby? No lukekaa vaikka tuolta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Roller_derby

Koska Tuomaksella oli oman bändinsä kanssa keikka samana iltana Gloriassa, sain äänittäjäksi mukaan tällä kertaa Mikon, kakkoskameraan Samuelin.

Satuttiin Samuelin kanssa sattumalta samaan raitiovaunuun, jossa edessämme istui kaksi todennäköisesti muutamat kerrat vankilassa istuneet, omien sanojensa mukaan "Jaffaa" juovat katujen sedät, joiden kanssa matka meni rattoisasti jutustellessa.

"Ai onks tänää tapahtumien yö?"

"On joo. Ja huomenna on poliisin päivä!"

"Haha! Poliisin päivä! Ehkä me päästään Sörkkaan!"

Äijät hekottivat ja halasivat toisiaan. Sitten pistivät tupakaksi ja rupesivat puhumaan korvista.

"Mulla on tälläset hörikset... mikä se on se semmonen lentokorva..."

"Dumbo?"

"DDUUUMPO! No sillä on korvat! Se on hyvä se Dumbo."

"Joo, se on hyvä leffa."

"Joo, se on hyvä!"

Sitten oli aika jäädä pysäkiltä. PERHONKATU.

Mikko oli kerennyt paikalle ennen meitä. Viriteltiin ja säädettiin kamat kondikseen. Mesta kuhisi viehättäviä, tälläytyneitä Derby-tyttöjä (ja poikia), joista voisi käyttää sanaa energinen. Paljon keimailua, laulamista ja kymmeniä kertoja huudettiin jossain päin "WHOOOOOOOOOO!" ja ihmispyramideja rakennettiin. Myynnissä oli paitoja ja pinssejä, Samuelin kanssa ostettiin molemmat Polly Fuckit-pinssit (Derbypelaajilla on omat lempinimet ja Polly Fuckit on yksi pelaajista, Suvelan kuvauksissakin mukana ollut Krisse). Mikähän olisi oma Derby-nimeni? Koska olen enemmänkin nihkeä mököttäjä kuin eneginen glitteröity "WHOOO!"-riemuitsija, olisin varmaan joku STFU, Boredom Baby tai Miss Killjoy.

Meidän aikataululliseksi eduksemme Abnormi soitti melko aikaisin, keikka oli miellyttävää kuvata ja jotenkin ehkä sitä on itsekin vähän harjaantunut. Samuel vertasi tämän keikan kuvaamista yritykseensä kuvata lomallaan ympäriinsä lentelevää sudenkorentoa. Niin, onhan siinä haastetta pysyä perässä kun Patukin hyörii ympäriinsä kuin mikäkin vispilä. Mutta ankeampaa se olisi jos ei hyörisi.

Keikan jälkeen pakattiinkin jo kimpsut, tällä kertaa ei kuvattu muuta kuin pelkkä keikka. Kamat Pääkalloluolaan ja se keikka oli siinä. Suurkiitokset Darksiden henkilökunnalle, Patulle, ihkuille Rollereille ja ihanille työtovereilleni Samuelille ja Mikolle. Taas tuli pittoreskiiiii.