AINUTLAATUINEN MAHDOLLISUUS PÄÄSTÄ KURKKIMAAN KAMERAN TAAKSE! LUE JA KOMMENTOI!

DOKUMENTTIELOKUVA PUNKISTA, ENSI-ILTA SYKSYLLÄ 2011

Päähenkilöt:
Patu (Abnormi)
Masa (Ydinperhe)
Teemu ( The Heartburns)

Käsikirjoitus ja ohjaus: Mari Nummela
Kuva: Mari Nummela, Samuel Valkola
Äänisuunnittelu: Tuomas Alatalo
Äänitys: Tuomas Alatalo, Mikko Roisko, Jani Hietanen
Tiedotus: Johanna Arffman
Tuottaja: Johanna Arffman

27.10.2010

KÄÄK-juoru!


Isot pojat puhuvat kylillä: Dokumentin ensimmäinen teaser on tekeillä!

Stay tuned for möör plöör.

26.10.2010

Smash the discos


Lepakkomiehessä vietettiin tänä viikonloppuna Teemun järjestämiä Smash the Discos-festejä, jossa kävimme taltioimassa Heartburnsin keikan. Tapasimme Tuomaksen ja Samuelin kanssa Pääkalloluolassa, kasasimme kamppeet mukaan ja valmistauduimme keikkaan kuuntelemalla The Volumesia ja Righeiraa.



HB:n keikan lisäksi ei muuta ollut tarkoituksena kuvata, joten Lepiksen reissu oli rutinoitunut ja leppoisa ilman sen kummempia kommervenkkejä. Soundcheckien aikaan paikalle, odottelua, keikka purkkiin, kamojen pakkaus, ja ulos. Olisi ollut toki kiva tsekata muidenkin bändien keikat, erityisesti ruotsalainen The Ziphs olisi kiinnostanut, mutta allekirjoittanut päätti kuitenkin kiltisti lähteä nukkumaan. Seuraavana päivänä festarit jatkuivat ja lähdin paikalle nauttimaan keikoista ihan "siviilissä".



Tällä viikolla nauhoitimme myös ensimmäisen Teemun haastattelun, senkään suhteen ei mitään ongelmia tullut ja innolla odottelen että päästään tekemään muidenkin poikien kanssa noi ensimmäiset haastikset.




Nyt on aikataulut opintojen sekä muiden projektien suhteen sen verran solmuiset että yritetään johonkin väleihin näitäkin kuvauksia tuupata, toivottavasti joulun jälkeen vähän helpottaisi. Seuraavaksi kuitenkin ensiviikonloppuna nokka kohti Suvelaa, sillä Ämö on sinne pistänyt Suvizzaan kunnon kekkerit pystyyn!


Adios.