Kuinka Ämö sai nimensä ja muita tuhannen ja yhden yön tarinoita

"Meillä ei oo kuskia, eikä autoo".

Tää oli tilanne päivää ennen kun piti lähteä kuvaamaan Abnormin automatkaa Tampereen Vastavirta-klubille. Siinä sitä sitten kuumoteltiin, että miten käy ja peruuntuuko koko kuvaushomma. Lopulta saatiin kuitenkin sekä auto että äijä ratin taakse. Siis matkaan kohti Tamperetta!

Auto oli viimestä penkkiä myöten täynnä. Pube sai istua bassolaukun päällä. Kuvausryhmä vei oman osuutensa. Mukaan lähti myös Jape, "Abnormin ainoa bändäri/roudari". Hämeenlinnasta kyytiin hyppäävän Antin pitäisi mahtua vielä jonnekin. Plus koira.

Matka sujui rattoisasti pösilöiden vitsien ja matkaeväiden parissa. Osa pojista oli kerenneet jo tumuttaa Suvizzassa päiväkännit. Tuomaksen kanssa ostettiin hillitysti matkajuomaa, sen verran ettei suu kuivu. Ottojen ajaksi aukinaiset tölkit piti saada johkin turvaan. "Mää voin ottaa ne tänne mun haaraväliin". Niin sitä kuvattiin dokumenttia viinatölkit haaroissa ja olipa kerrassaan taas ammatimainen fiilis.

Parien pissa/tupakkitaukojen jälkeen pysähdyttiin Hämeenlinnan Anttilan kupeeseen.

"Tästäkö se Antti tulee kyytiin?"

"Kai ny, onhan tossa ANTTILA."

Pädätsih!

Mukaan saatiin myös eläinvahvistukseksi Antin koira Nero, joka keskittyi matkalla lähinnä sipsien kerjäämiseen, rapsutuksiin ja Japen kanssa pussailuun.

Matkalla pysähdyttiin vielä kerran ennen Tamperetta. Jape näki hyvänä ideana kusaista Patun kintuille.

"Auton päälle voi kusta, mutta toisen jaloille ei vittu kusta!"

Lopulta alettiin saavuttamaan Tampereen maisemia. Aah. Vihdoin. Tampere, Pispala. Entiset kotikonnut.

Auton takaluukkua ei saanut auki muuta kuin sisältäpäin. Tämä aiheutti ainakin Vastavirtaklubin pihassa hilpeyttä, kun Jape yritti urheasti perse pystyssä saada ovea avattua kaikkien soittokamojen yli. Tilanne oli sen verran huvittava että ohjaaja itse repesi ensimmäistä kertaa oton aikana ihan ääneen. Kuva pilalla!

Vastavirralla oli väkeä vasta kourallinen. Siinä sitä istuskeltiin ja odoteltiin kaikessa rauhassa viiniä ja kahvia siemaillen keikan alkua. Tuomas viritteli vehkeensä mikserille. Minä en viritellyt mitään.

The Subvulturen keikka ei oikein pudonnut itselleni, sen sijaan Juggling Jugulars oli kova.

Abnormin keikan kuvaus meni ihan ok, vaikkakin on toi keikkakuvaus aina yhdellä kameralla vähän ärsyttävää. Valotehokaan ei oikein tuntunut riittävän Patulle, joka esiintyi suurimman osan keikasta lavan sijasta lavan edessä. Yhteenveto: "Enter the Void-vaikutteinen keikkataltiointi."

Keikan jälkeen pakattiin pillit ja pullat. Istuttiin hetki vielä VV:llä, josta sitten Tuomas lähti keskustaan ja minä metsän siimekseen saunomaan. Ei ehkä parempaa lopetusta kuvauspäivälle kuin yösauna.

Seuraavan päivän ensimmäinen kuva oli autossa nukkuva Patu. Ilta oli ilmeisesti venähtänyt melko pitkälle. Muut olivat jo aamukaljoilla Vastavirralla. Pikkuhiljaa tavarat ja ihmiset pakattiin autoon ja tehtiin lähtöä takaisin kohti PK-seutua.

"Myitsä Jape yhtään näitä paitoja?"

"Se paitalaatikko tais olla koko illan bäkkärin nurkassa."

"Nää meidän myyntiin otetut levytkin on ollu tässä autossa kokoajan."

Paluumatka tuntui kestävän tuntitolkulla. Patu nukkui käytännössä koko matkan. Muut keskittyivät ottamaan ilon irti Radio Rockin kuuntelemisesta.

"Aim jöör fakin naitmeeer!"

Juttujen taso oli juuri sitä mitä krapulaisessa pakettiautossa voisi olettaakin. Lopulta päättymättömältä tuntuneen ajomatkan jälkeen päästiin perille lunta tuiskuttavaan Helsinkiin. Sitten vaan Alepan kautta kotio. Olipa kyllä hauska reissu, kiitos kaikille matkatovereille ja Vastavirta-klubille!

Malmön tuotantokokous.

Lauantaina klo 13 pirautin Tuomakselle. "Herätinkö?" "Eeet....", kuului uninen vaimea ääni.

Tästä parin tunnin päästä olimme matkalla kohti Suomen Malmöä, eli Malmia. Tänään meidän olisi tarkoitus pitää tuotannollinen palaveri Johannan penthousessa koskien rahoitushakemusta. Emäntämme oli järjestänyt meille ruokaa, saunaa, viiniä... ja seuraa. Ovelle päästyämme meitä nimittäin oli vastassa hurja porontappaja, sotakoira Neeli. Koko koira oli kuin toffeepala, joka alensi ainakin ohjaajan puhumaan välittömästi lässyttäen.

”Öyssöyöyösöy mitä piäni pumppernikkeli!”

”Eläimille ei vaan pysty puhumaan normaalisti.”

Olosuhteet byrokratian hoitamiseen olivat mitä otollisimmat. Ilmankos ihmiset viihtyy työssään huonosti kun välissä ei voi rapsutella karvaista ystävää, piipahtaa saunomassa tai saada lasillista viiniä. Heti alkuunsa saatiin myös Johannan tarjoamaa kasvislasagnea. Jälkiruoaksi oli hillaherkkua, mjäm mjäm. Kyllä meitä nyt hemmoteltiin! Neeli-koiran tuijotus oli arvostettavan itsepintaista aina silloin kun jonkun lautasella oli jotakin hyvää.

No mutta, sorvin ääreen! Hihat ylöt ja hommiin! Sössön söö! Paperit piti saada tänään kuntoon. Hakemuksen täyttely alkoi ihan hyvin, kunnes...

”Tilinumero.”

Tuli tenkkapoo. Eihän me voida tähän kenenkään henkilökohtaista pankkitiliä laittaa. Me ollaan köyhiä opiskelijoita, joiden tuet napsahtaa heti poikki ja talous kaatuu, jos tilille sattuisi läsähtämään mitään ylimääräistä. No mutta. Soitin puhelun ja parin minuutin päästä olimme hoitaneet itsellemme sekä tilin että rahastonhoitajan. Näin se työryhmä kasvaa, aina vaan vehreämmäksi! Jee!

Koska olenhan ihan järjettömän hauska kaveri, hakemuksen ”ohjaaja”-kohtaan ehdotin, että laitetaan siihen joku tunnettu nimi! Näinhän me saadaan todennäköisemmin tuotantotukikin! Laitetaan siihen Martin Scorsese! Nojoo. Hekoheko. Yritetääs nyt taas olla niinkuin aikuiset ihmiset.

Neeli röhnötti Tuomaksen ja minun välissä ja oli kokoajan söpö. Välillä se yritti muistuttaa emännälleen että voisi syödä jotain ja jos ei saanut mitään, se istua murjotti surkeana kuin märkä sukka. Luimis-Nepa ja maailman vääryys.

Täyttelimme hakemusta viisaat päät yhdessä ja aika kivuttomasti se meni. Sitten tuli vastaan kirosana.

K U S T A N N U S A R V I O .

”Hyiii!”

Onneksemme olemme tehneet jo aiemmin eräänlaisen kustannusarvion, johon tarvitsi tehdä lähinnä lievää modifiointia ja jonkin verran laskutoimituksia. Tuomas sai toimia laskukoneenkäyttäjänä. Itse ravasin jatkuvasti pissalla. Tärkeä tehtävä siis.

Kello läheni kymmentä ja oli aika lopetella. Hakemus saatiin tehtyä, liiteasiat jäivät itse kunkin vaivoiksi. Deadline on kyllä ihan just. Neeli pääsi vihdoin pissalle, Tuomas Mascottiin ja minä posotin junalla Keravalle ja sieltä vielä eteenpäin yöllisiin bänditreeneihin, mutta se onkin jo toinen tarina.