PUNK O CINE esitetään nyt myös Kuopiossa, eli tervemenoa Resistori-klubille lauantaina 18.2.2012! Mestoilla esitetään POC:n lisäksi myös Noise & Resistance-dokkari. http://www.imdb.com/title/tt1781874/
Näytökset klo 19 etiäppäin.
Elokuvien jälkeen musisoi Viimeiset sekunnit, Dwerggans, Heterofobia. Koko lysti kustantaa 5 eur. JAUP!
Tulossa myös kohta raporttia ohjaajan ja äänisuunnittelijan piipahduksesta Turun Doc Lounge-klubille! Hejdo, pitäkää itsenne lämpimänä.
Sunnuntaina saimme nukkua rauhassa pidempään, Oulun näytös oli vasta klo 15 joten kiirettä ei ollut. Neeli-koira roudasi aina aamuisin Tipu-lelunsa sänkyyn ihasteltavaksi ja oli silminnähden onnellinen että herrasväki heräsi rapsuttelemaan.
Kuvassa TIPU. Valokuvataiteen museoon kuuluisi kyllä tämä teos.
Käpyteltiin pieni aamupäivän kävelylenkki ja käytiin taas paijaamassa naapureiden heposia, joista yksi olisi halunnut napostella allekirjoittaneen rukkasen.
Ouluun päästyämme olimme juuri kävelemässä parkkikselta kohti Valvetta, kun törmättiin kummitätiini perheineen. "Tämäpäs sattui!" Kummitädin kööri oli ilokseni tulossa katsomaan POCia. Ja hyvä olikin että olivat ajoissa liikkeellä ja ensimmäisinä salissa, sillä Valveen Studiosali oli klo 15 mennessä tupaten täynnä viimeistä nurkkaa myöten. Monet joutuivat istumaan lattioilla kun penkeille ei enää mahtunut. Jotkut istuivat melkein nenä kiinni kankaassa, mahtoi olla visuaalisesti miellyttävä elämys. Ja niskat kiittää.
Leffa starttasi 10 yli kolme ja mattimyöhästyneet jäivät valitettavasti lukkojen taakse ulkopuolelle. Salin ylibuukkauksen takia työryhmä päätti painella näytöksen ajaksi ulos, salissa ei yksinkertaisesti olisi ollut enää tilaa meille. Tuomas oli haaveillut koko krapulaisen aamunsa euron juustosta joten suuntasimme burgerille. "Aika punk mennä tässä välissä McDonaldsiin."
45 minuutin päästä olimme takaisin Valveella ja yleisöllä oli mahdollisuus kysellä mitä tahansa leffaan liittyvää. Oli ihme ettei kukaan ollut pyörtynyt saliin, sillä happi oli paksua kuin pölypussissa. Trooppinen tunnelma. Yleisö oli yllättävänkin reipasta kysymyksineen, vähän pelkäsin ettei kukaan uskalla avata suutaan. Hauskin kysymys koski Pussikaljaelokuvaa, kun kysyttiin että oliko POC:n yhtäläisyys siihen jotenkin tarkoituksenmukaista. Pitää varmaan käydä katsomassa se leffa tai lukea edes kirja.
Valveen näytös oli siis menestys (rikoimme Studion yleisöennätyksen) ja Saulin kanssa sovittiin samantien uudesta näytöksestä Oulussa. Tämä yritetään järjestää mahdollisimman pian vielä tämän vuoden puolella. Ilmoittelemme sitten tarkempaa tietoa kun tiedämme.
Valveelta lähdettiin Meistamon Jarin kutsusta käymään Lentävässä Lautasessa, joka ilmeisesti näytti olevan paikallisen punk/rokkijengin suosiossa. Yhden tuopin verran kerettiin vaan istumaan, sillä Neeli odotti pissalle pääsyä mökillä eikä raukkaa viittinyt seisottaa jalat ristissä.
Mökille päästyämme laitettiin sauna päälle ja rommit lasiin. Nyt oli niinku virallinen vapaailta. Katseltiin Tanssii tähtien kanssa, saunottiin, juotiin ja syötiin Johannan valmistamia herkkuja. Ihailtiin myös Sabrinan Boys Boys Boys-videota.
"Mä en kyllä muistanut että noi tissit on NOIN tyrkyllä!"
"Aijai tää on kyllä upea video."
Illan biisilistaan kuului mm:
Sabrina: Boys Boys Boys
J J Fad: In the Mix
Turtleneck & Chain: Motherlover
Apulanta: Pihtiote (tietysti!)
Judast Priest: Breaking the Law
Jippu & Samuli Edelmann: Jos sä tahdot niin (hyhhh)
Pöljäiltiin lopulta aamuneljään asti ja katseltiin Voicelta musiikkivideoita. Herääminen aamulla oli hankalaa. Koko porukka oli aika kajahtaneessa kankkusessa.
"Mulla on vähän semmonen olo että mulle on ilmestyny joku uusi kromosomi."
Meidän piti lähteä ajamaan kohti Kiiminkiä, tarkastamaan että Johannan kotimökki oli pystyssä. Johanna oli nippa nappa ajokuntoinen ja muistutteli, kuten kunnon tuottajan kuuluukin, että tänään pitäisi tehdä jonkinlainen levityssuunnitelma. Tuomas ja minä saatiin tietysti revittyä tästä pelkästään krapulaisia kaksimielisiä vitsejä. Meistä oli siis suuri apu. Rommin ja makean saksalaisen valkoviinin sulattamista aivoista ei juuri suunnitelmia pystynyt pusertamaan.
Johanna laulaa APISTA. "Elämään ei saa varoidusdarraa, ja vaikka saisinkin, kuka niidä noudaddaaaaaaaaa"
Loppupäivä meni Muhoksen mökillä rauhallisissa merkeissä, yllättäen taas televisiota töllöttäen. Koska kaikki meistä katsovat niin vähän telkkaria, niin töllön tuijotus oli jotakuinkin eksoottista ja rentouttavaa. Tällä kertaa katselimme Diiliä ja ihailimme Hjalliksen tylytystä. Levityssuunnitelmaideamme ei edelleenkään edennyt juurikaan mautonta huumoria pidemmälle.
Illansuussa oli pakko ruveta pakkaamaan tavaroita, sillä seuraavana aamuna piti herätä kuuden aikoihin paluulentoa varten. Ohjaaja sai naurukohtauksen kesken pakkaamisen ja makasi matkalaukussaan. Oli varmaan aika käydä unille.
Aamulla kellon soittaessa Neeli-tyttö toi taas Tipun näytille. Huomenta vaan Neeli ja Tipu. Ja Kurnuttava kani. Ja Possu. Ja muutkin pehmeät toverit. Oulun kentällä Johanna hyvästeli minut ja Tuomaksen ja oli kotiinpaluun aika.
Ilsa oli vaihtunut stuertiksi, jolle nahkakäsineet eivät sopineet läheskään yhtä hienosti. Oli pakkasaamu, aurinko paistoi mahtavasti ja lentokeli ei olisi voinut olla parempi. Oltiin Tuomaksen kanssa hiljaista ja väsynyttä matkustajaa ja oli kyllä hieman tyhjä olo. Ehkä se johtui siitä pieruhuumorin määrästä, joka näiden viiden päivän aikana oli vuosien varrella kerätyistä patoutumistaan valloilleen vapautettu. Olipahan hieno reissu. Kiitos ja anteeksi kaikille. Erityissuperkiitos Antille, joka Helsingissä hoiti yleisöensi-illan yksinään kun työryhmä pönötti satojen kilometrien päässä. Ja tietysti Johannalle ja Tuomakselle. Oho, nyt pääs Karttuset. Tiedätte kyllä.
P.s. Tänään torstaina 17.11. POC näytettiin Rokumentissa. Mitään tietoa ei ole miten näytös sujui ja oliko siellä ketään katsomassa, esitysaika klo 15 arkipäivänä ei mikään ihan duunariystävällisin ole. Toivottavasti sinne edes muutama työtön kerkesi nenää kaivamaan.
Matkalla kuunneltiin Radio Rockia ja valitettiin tietysti kaikesta niinkuin HESAlaisten kuuluukin. Maalaisia pilkattiin ja jokaiselle katukyltille hörähdeltiin. "Pälli. höhöhö. Kiiminki. Hööhöhö. Oulu. Höhöhöhö."
"Onks tää uutta Apulantaa?"
"Uh mikä kitarariffi. Tiluliluliluliluliluliluliiiii"
"AUTOTUNE. EI HELVETTI ONKS TOI AUTOTUNE???"
"Joskus pitäisi vaan osata lopettaa ajoissa."
"Autotune."
Kuuntele: http://www.youtube.com/watch?v=IdXGazKqVA0
Apulannan Pihtiote-biisistä tästä lähtien tulikin koko reissun tunnuslaulu, jolle repeiltiin joka kerta kun radiosta sitä soitettiin. Khuin roska duulessha!
Systembolagetista Tuomas löysi "ruotsalaisia homo-oluita" ja me akat ostettiin viiniä. Pari vajaaälyistä ankeaa homottelu-läppää rajalla ja sitten paluu takaisin Suomeen potemaan ainaista alemmuuskompleksia viisaita, edistyksellisiä ja kauniita ruotsalaisia kohtaan.
Päivällä kahden aikoihin alettiin olla Rovaniemellä. Ajettiin kolme kertaa väärin Arktikumin liittymästä ja tästä syystä myöhästyimme hieman näytöksestä. Sumua oli niin paljon että Ounasvaarasta tai mistään muustakaan Lapille ominaisesta ei ollut mitään näköhavaintoa, oltaisiin voitu olla ihan hyvin missä tahansa Suomen pienehkössä kaupungissa, vaikkapa Lahdessa, Porissa tai Joensuussa. Keli oli todella mälsä.
Päästiin sisälle Arktikumiin, jonka käytävillä oli hiljaista kuin kirkossa. Ei todellakaan vaikuttanut että mestoilla olisi käynnissä joku leffafestari. Hiippailimme saliin, jossa oli osa kilpailusarjojen leffoista jo näytetty. POC näytettiin viimeisenä. Kauhuksemme elokuvan alkupäässä ääni rupesi kuulumaan yhtäkkiä vain yhdestä kanavasta. Eiivvittttttt... Näytöksen äänessä oli kokoajan jotain häikkää mutta ei siinä sitten voinut mitään kuin lannistuneena todeta että jepjep. Se palautti mieleeni erään koulumme käyttömestarin kannustavan pessimistisen lausahduksen:
"Se on ihan sama miten kauniin siitä kuvasta värimäärittelyssä hinkkailee, leffafesteillä sen sitten joku känninen koneenhoitaja kuitenkin pyörittää mustavalkosena ja väärässä kuvasuhteessa."
Salissa oli kokoajan jotenkin fiilis että me ollaan ihan väärässä paikassa. Kohderyhmä tuntui väärältä, festivaalitunnelma oli lämmin kuin räntäsade ja vielä konehuoneen ääniongelmat päälle. Tää tais olla aika antikliimaksi. Joulupukkia ei ole olemassa.
Esityksen jälkeen mentiin Tuomaksen kanssa ryyppäämään Jallua Arktikumin näköalaikkunalle, vähän niinkuin lohdutukseksi. Arktikum oli edelleen niin hiljainen ettei voinut olla varma onko se edes auki vai ollaanko me siellä ikään kuin salaa. Arktista Vimmaa ei tuntunut kovin vimmaiselta.
Tästä välistä joku näytös oli peruttu joten palasimme piakkoin takaisin saliin kuulemaan kilpailusarjan voittajaelokuvan, joka oli symppis Paula Korvan Hypermarket Nation. Voitto meni onneksi hyvään osoitteeseen.
"Täällä haisee ihan delfinaariolle. Miten täällä voi haista näin paljon delfiinille?"
Puiseva tilaisuus jatkui puisevana ja päätimme lähteä skipaten "Cocktail-tilaisuuden" käytävällä. Olihan meillä luvassa vielä tuntitolkulla ajettavaa takaisin Muhokselle. NYT KYLLÄ MENNÄÄN KATSOMAAN JOULUPUKKIA.
Ulkona oli jo pilkkopimeää ja satoi tihkua. Johanna pyöritti meitä nähtävyyksissä eli käytiin katsomassa Jätkänkynttilä-siltaa ja hyppyrimäkeä (!!). Ajettiin tietysti myös Napapiirille.
"Mitä noi värilliset tötsät on?"
"Siellä on Santapark!"
Napapiirillä sai vähän fiilistä siitä mitä on olla ulkomaalainen turisti Suomessa. Legotalo-tyyppistä matkamuistomyymälää toisensa perään täynnä lappikrääsää. Minulta oli tilattu tuliaiseksi muoviset poronsarvet, joten lähdimme etsimään niitä. Muovisia sarvia ei valitettavasti löytänyt mutta ostin maailman rumimman pullonkorkinavaajan, joka oli siis upotettu julmetun epäkäytännölliseen poronsarveen. Harmi ettei se ollut muovia, mutta ehkä se kelpaa. Kamalan humalassa tuommoista pullonavaajaa ei kannata edes käyttää tai saa puhkottua silmänsä.
Vielä oli tärkein Rovaniemen nähtävyys näkemättä, nimittäin LORDIN AUKIO. Jonkin aikaa etsiskeltiin että missäs tää mesta on, kunnes lopulta Johanna bongasi sen. Auto parkkiin ja fiilistelemään. Aaah! Jääkylmää tihkusadetta, Jaloviinaa, ja Lordin aukio! Hard Rock Hallelujah!
Me olimme kokeneet Rovaniemen. Lähdetään pois.
Jonkin aikaa köröteltyämme alkoi takapenkiltä kuulua iloista sammallusta. Missä vaiheessa Tuomas ehti juomaan itsensä hauskaksi? Siellä se oli kuin varkain tintannut vahvoja ruotsalaisia oluita ja johan automatka sujui mukavammin. Apulanta soi taas radiossa. MYRSKYHUONEDDDAA.
Taas luettiin jokainen vastaantuleva kyltti ja tietysti urpoiltiin niin kuin asiaan kuului.
"Könölä. Hehhehehe!"
"ARPELA! Haha. Mitähän täällä on tapahtunut."
Juttujen taso tuntui laskevan aina uuden ajetun kilometrin myötä. Kakka/kikkeli/pieru-osaston "huumoria" ei ole tullut viljeltyä varmaan ikinä näin paljon sen jälkeen kun on täyttänyt 11 vuotta. Tai no, ehkä seuraavana päivänä pieruhuumorin määrä nousi vielä vähän enemmän.
Itseäni pissatti kokoajan automatkalla. Johannaa pieretti. Oli siinä taas työryhmä edustusmatkalla. Pissaava ohjaaja, pierevä tuottaja ja äänisuunnittelija muuten vaan umpitunnelissa.
Jonkun miljoonan tunnin päästä olimme takaisin Muhoksen mökissä. Koko päivän autoa ajanut Johanna sai vihdoin avata viininsä, Tuomas oli valmiiksi jo aivan seipäänä ja allekirjoittanut muuten vaan aivovammaisessa tilassa.
Kovin kauaa ei jaksanut hereillä pysyäkään, eikä kannattanutkaan, sillä seuraavana päivänä oli luvassa Oulun näytös, jonne ei mitään krapulaa huvittanut hankkia.
Kone oli perillä Oulussa tunnissa. Norwegian Airin jakkupukuiset mustiin nahkakäsineisiin puetut lentoemot saivat Tuomaksen ja allekirjoittaneen arvostuksen.
"Pukee hyvin tommonen natsisaksa-henkinen univormu."
"Jep, tulee varmaan raipasta jos ei käyttäydy lennolla."
Paluumatkalle aateltiin lyödä vetoa kumpi kehtaa kutsua lentoemäntiä Ilsaksi.
Koneen laskeutuessa pilviin pilvi jatkui asvalttiin asti. Oulussa oli jumalaton sumu. Johanna oli meitä heilutellen vastassa parkkipaikalla. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Josssuuu!
Autossa meitä odotti termarillinen kahvia, sinihomejuustosarvia ja sämpylöitä. Aijai, kyllä nyt kelpaa!
Johanna oli järjestänyt palaverin Oulun Valveen elokuvakeskuksen toiminnanjohtajan kanssa joten ajettiin suoraa kentältä Valveelle. Turhanpäivästä jonninjoutavaa pörinää ei horistu vaan muutama lupsakka sana vaihdettiin ja käytiin katsomassa esityssali ja sillä lailla. Toiminnanjohtaja Sauli vaikutti maailman sympaattisimmalta ihmiseltä ja tälläsen ylypiän hesaaalaisen on aina niin vaikeaa suhtautua murteisiin muutoin kuin huvittuneesti sympaten. Valveesta jäi heti hyvä fiilis.
Seuraavaksi lähdettiin ajamaan kohti Teekkaritaloa, sillä siellä oli määrä järjestää seuraavana päivänä Crustoberfestit eli punkkikeikka, joten päätettiin mennä katsomaan jos sinne voisi viedä sunnuntain näytöksestä infoksi pari julistetta.
Perille päästyä päivystäjää ei näkynyt missään, ovet oli lukossa ja hetken aikaa koputeltiin oville. Johanna ehdotti että kiinnitetään oville kaksi julistetta joka tapauksessa. Varustautuminen oli taas loistavaa eikä kellään ollut teippiä mukana. Johannan auton ensiapulaukusta löytyi onneksi jonkinlainen harsoteippi.
Siinä sitten talon sisältä pälähtikin joku nuori jantteri kyselemään että milläs asialla ollaan mestoilla. Itseäni rupesi taas naurattamaan Oulun murre. Oululaiset voi puhua kuinka tylysti tahansa kuulostamatta tylyltä, koska murre tekee puheesta niin sympaattisen ja ystävällisen kuuloista. "Ei me olla mikkää mainostila". Edit: Myö korjattu Me-sanaksi asiantuntijan huomautuksesta. Kirjoittaen on vaikeaa imitoida mikkihiirikieliä.
Johanna soitteli jonnekin Teekkaritalon keisarille kyselläkseen onko ok jos jätetään julisteet talolle ja joku sitten laittaa ne näytille lauantain keikalle. Tämä koettiin lopulta teekkareiden taholta sen verran epäilyttäväksi touhuksi että toivoteltiin hauskaa päivänjatkoa ja lähdettiin jatkamaan matkaa julisteinemme.
Oulusta ajettiin Muhokselle jossa sijaitsi majapaikkamökkimme. Vastassa meitä oli Johannan Neeli-koira, ruskia kaverimme jonka häntä sanoo pötpöt. Nepanderin kanssa lähdettiin lenkille. Tällä lenkillä Nepa sai lempinimen "Paskansyöjä", sillä Neeli oli aina intopinkeänä löytäessään maastopoluilta herkullista hevonpeetä.
"Ah, paskaa! <3 "
Kamera oli hajalla eikä toiminut kuin automaattiasetuksella, joten tämän reissun kuvamateriaali on todella kaunista. Koska kuvista tuli muutenkin ihan hirveitä, myös kuvarajaukset on sitten hyvä tehdä samassa hengessä päin helvettiä. Se o justiinsa eikä melekee. Tässä kuvassa hevonen.
Minun oli tarkoitus tuoda Johannalle tuliaisena iso purkki kuivattuja suppilovahveroita mutta hajamielisenä hönönä unohdin ne tietysti piilopirtilleni. Päätettiin Tuomaksen kanssa tuoda Johannalle jotain sellaista, jota häneltä puuttuu, joten kävin kotikonnulla matkaa edeltävänä päivänä porrrrrnokaupassa.
Ovella vastassa oli vähän yllättäen kolme (3!!) köyrijän näköistä miekkosta eli asiakaspalvelijoista ei ollut pulaa. Yhden körätsyn kanssa sitten etsittiin liikkeen massiivisesta valikoimasta Johannalle sopivaa keinotekoista jortikkaa. Mies esitteli vehkeitä mutta en ollut tyytyväinen. "Ei mitään tommosta pikkusievää, sen pitää olla semmonen törkeen näkönen ja valtava". Pornokaupasta lähdin hårskinpunainen värinävääpeli laukussani käymään koulun tuottajan luona hakemassa dvd-levyjä ja viemässä julisteita Rokumenttiin lähetettäväksi.
Tuomas ja Johannan tuliainen.
Takaisin Muhokselle. Tuomas ja minä olimme aikaisen herätyksen takia puolikuolleita. Tuomas oli kaikenlisäksi kipeä. Istuskeltiin olohuoneessa ja ryysteltiin lämmintä rommia hunajalla ja jossain vaiheessa hoksattiin että ainiin, kohta alkaa Helsingissä meidän yleisöensi-ilta. Ei siltä tuntunut, sillä toljotettiin metsän siimeksessä keinutuolissa telkkarista Talent-ohjelmaa pieruverkkarit jalassa.
Antti "Isokäppä" Tohka oli järjestelemässä Helsingin päässä ensi-iltaamme. Laitoin Antille viestiä että miten siellä sujuu.
"En tiedä vielä. Juon kaljaa."
Justiinsa. Seuraavaksi Tohka ilmoittaa että tuli niin kiire ettei muistanut laittaa Julisteita. No joo. Jonoa oli kuulemma kymmeniä metriä ovelta kahteen suuntaan, sillä joku narikkamiehistä oli myöhässä. No onpahan suuren maailman meininkiä! Samaan aikaan Muhoksella kökötettiin villasukissa ja Talent on vaihtunut johonkin toiseen pyrkyreiden paskarealityyn.
Tohka keksi virittää Skype-yhteyden ensi-iltaan joka osottautui surkeasti toimivaksi systeemiksi. Elokuvan alussa äänien kanssa oli ollut ongelmia mutta "vääntelin jotain nappuloita" kuulemma jeesasi ääniongelmiin ja leffa pyöri ehkä suht kunnialla loppuun ja väkeä oli niin paljon ettei osa nähnyt kankaalle. Leffan aikana Antti uhkaili että elokuvan jälkeen Skype-yhteyttä yritetään uudelleen. Vastustin ajatusta vain saadakseni vastauksen "Älä sössötä!" Lopulta tää yhteys ei toiminut taaskaan joten anti olla. Sain jatkaa väsähtänyttä rommin nautiskelua.
Helsingin väenpaljous yllätti ja harmitti kyllä että yleisöensi-ilta jäi olosuhteiden pakosta työryhmältä välistä. Ja jäi varmaan monelta muultakin jotka eivät voineet aikataulusyistä jäädä jonottamaan. Toivotaan että elokuvalle saadaan toinen esitys Helsinkiin ja mieluiten teknisesti järkeviin puitteisiin.
Nukkumaan mentiin jo ennen kello yhtätoista. Seuraavana päivänä oli Johannalla luvassa kuutisen sataa kilometriä ajettavaa. Roadtrip Joulumaahan häämötteli.
