Sunnuntaina saimme nukkua rauhassa pidempään, Oulun näytös oli vasta klo 15 joten kiirettä ei ollut. Neeli-koira roudasi aina aamuisin Tipu-lelunsa sänkyyn ihasteltavaksi ja oli silminnähden onnellinen että herrasväki heräsi rapsuttelemaan.
Kuvassa TIPU. Valokuvataiteen museoon kuuluisi kyllä tämä teos.
Käpyteltiin pieni aamupäivän kävelylenkki ja käytiin taas paijaamassa naapureiden heposia, joista yksi olisi halunnut napostella allekirjoittaneen rukkasen.
Ouluun päästyämme olimme juuri kävelemässä parkkikselta kohti Valvetta, kun törmättiin kummitätiini perheineen. "Tämäpäs sattui!" Kummitädin kööri oli ilokseni tulossa katsomaan POCia. Ja hyvä olikin että olivat ajoissa liikkeellä ja ensimmäisinä salissa, sillä Valveen Studiosali oli klo 15 mennessä tupaten täynnä viimeistä nurkkaa myöten. Monet joutuivat istumaan lattioilla kun penkeille ei enää mahtunut. Jotkut istuivat melkein nenä kiinni kankaassa, mahtoi olla visuaalisesti miellyttävä elämys. Ja niskat kiittää.
Leffa starttasi 10 yli kolme ja mattimyöhästyneet jäivät valitettavasti lukkojen taakse ulkopuolelle. Salin ylibuukkauksen takia työryhmä päätti painella näytöksen ajaksi ulos, salissa ei yksinkertaisesti olisi ollut enää tilaa meille. Tuomas oli haaveillut koko krapulaisen aamunsa euron juustosta joten suuntasimme burgerille. "Aika punk mennä tässä välissä McDonaldsiin."
45 minuutin päästä olimme takaisin Valveella ja yleisöllä oli mahdollisuus kysellä mitä tahansa leffaan liittyvää. Oli ihme ettei kukaan ollut pyörtynyt saliin, sillä happi oli paksua kuin pölypussissa. Trooppinen tunnelma. Yleisö oli yllättävänkin reipasta kysymyksineen, vähän pelkäsin ettei kukaan uskalla avata suutaan. Hauskin kysymys koski Pussikaljaelokuvaa, kun kysyttiin että oliko POC:n yhtäläisyys siihen jotenkin tarkoituksenmukaista. Pitää varmaan käydä katsomassa se leffa tai lukea edes kirja.
Valveen näytös oli siis menestys (rikoimme Studion yleisöennätyksen) ja Saulin kanssa sovittiin samantien uudesta näytöksestä Oulussa. Tämä yritetään järjestää mahdollisimman pian vielä tämän vuoden puolella. Ilmoittelemme sitten tarkempaa tietoa kun tiedämme.
Valveelta lähdettiin Meistamon Jarin kutsusta käymään Lentävässä Lautasessa, joka ilmeisesti näytti olevan paikallisen punk/rokkijengin suosiossa. Yhden tuopin verran kerettiin vaan istumaan, sillä Neeli odotti pissalle pääsyä mökillä eikä raukkaa viittinyt seisottaa jalat ristissä.
Mökille päästyämme laitettiin sauna päälle ja rommit lasiin. Nyt oli niinku virallinen vapaailta. Katseltiin Tanssii tähtien kanssa, saunottiin, juotiin ja syötiin Johannan valmistamia herkkuja. Ihailtiin myös Sabrinan Boys Boys Boys-videota.
"Mä en kyllä muistanut että noi tissit on NOIN tyrkyllä!"
"Aijai tää on kyllä upea video."
Illan biisilistaan kuului mm:
Sabrina: Boys Boys Boys
J J Fad: In the Mix
Turtleneck & Chain: Motherlover
Apulanta: Pihtiote (tietysti!)
Judast Priest: Breaking the Law
Jippu & Samuli Edelmann: Jos sä tahdot niin (hyhhh)
Pöljäiltiin lopulta aamuneljään asti ja katseltiin Voicelta musiikkivideoita. Herääminen aamulla oli hankalaa. Koko porukka oli aika kajahtaneessa kankkusessa.
"Mulla on vähän semmonen olo että mulle on ilmestyny joku uusi kromosomi."
Meidän piti lähteä ajamaan kohti Kiiminkiä, tarkastamaan että Johannan kotimökki oli pystyssä. Johanna oli nippa nappa ajokuntoinen ja muistutteli, kuten kunnon tuottajan kuuluukin, että tänään pitäisi tehdä jonkinlainen levityssuunnitelma. Tuomas ja minä saatiin tietysti revittyä tästä pelkästään krapulaisia kaksimielisiä vitsejä. Meistä oli siis suuri apu. Rommin ja makean saksalaisen valkoviinin sulattamista aivoista ei juuri suunnitelmia pystynyt pusertamaan.
Johanna laulaa APISTA. "Elämään ei saa varoidusdarraa, ja vaikka saisinkin, kuka niidä noudaddaaaaaaaaa"
Loppupäivä meni Muhoksen mökillä rauhallisissa merkeissä, yllättäen taas televisiota töllöttäen. Koska kaikki meistä katsovat niin vähän telkkaria, niin töllön tuijotus oli jotakuinkin eksoottista ja rentouttavaa. Tällä kertaa katselimme Diiliä ja ihailimme Hjalliksen tylytystä. Levityssuunnitelmaideamme ei edelleenkään edennyt juurikaan mautonta huumoria pidemmälle.
Illansuussa oli pakko ruveta pakkaamaan tavaroita, sillä seuraavana aamuna piti herätä kuuden aikoihin paluulentoa varten. Ohjaaja sai naurukohtauksen kesken pakkaamisen ja makasi matkalaukussaan. Oli varmaan aika käydä unille.
Aamulla kellon soittaessa Neeli-tyttö toi taas Tipun näytille. Huomenta vaan Neeli ja Tipu. Ja Kurnuttava kani. Ja Possu. Ja muutkin pehmeät toverit. Oulun kentällä Johanna hyvästeli minut ja Tuomaksen ja oli kotiinpaluun aika.
Ilsa oli vaihtunut stuertiksi, jolle nahkakäsineet eivät sopineet läheskään yhtä hienosti. Oli pakkasaamu, aurinko paistoi mahtavasti ja lentokeli ei olisi voinut olla parempi. Oltiin Tuomaksen kanssa hiljaista ja väsynyttä matkustajaa ja oli kyllä hieman tyhjä olo. Ehkä se johtui siitä pieruhuumorin määrästä, joka näiden viiden päivän aikana oli vuosien varrella kerätyistä patoutumistaan valloilleen vapautettu. Olipahan hieno reissu. Kiitos ja anteeksi kaikille. Erityissuperkiitos Antille, joka Helsingissä hoiti yleisöensi-illan yksinään kun työryhmä pönötti satojen kilometrien päässä. Ja tietysti Johannalle ja Tuomakselle. Oho, nyt pääs Karttuset. Tiedätte kyllä.
P.s. Tänään torstaina 17.11. POC näytettiin Rokumentissa. Mitään tietoa ei ole miten näytös sujui ja oliko siellä ketään katsomassa, esitysaika klo 15 arkipäivänä ei mikään ihan duunariystävällisin ole. Toivottavasti sinne edes muutama työtön kerkesi nenää kaivamaan.
