Piiiitkäperjantai.

Pahoittelen ettei nyt ole kuvamatskua tarjolla seuraavasta parista blogikirjoituksesta johtuen teknisistä syistä. Tai en ole varma, onko se mikään menetys.

Keväisenä aamuna ennen seitsemää körötettiin Tuomaksen kanssa kohti Patun työpaikkaa, Meritorin koululle Espoon Kivenlahteen. Patu työskentelee siellä Samu-nimisen koululaisen koulunkäyntiavustajana ja oli mukavaa päästä koululle vieraaksi.

Samu oli kuin vanha tekijä kameran edessä ja läppä lensi. Olimme sopineet, ettemme kuvaa luokassa (lasten kuvaaminen on oma byrokratiasäätönsä), joten varsinaisen opetuksen aikana lähdimme minä ja Tuomas tutustumaan läheiseen ympäristöön.

"Onpa epäsuomalaisen näköistä."

"Aika idyllisen olosta aluetta."

"Vähän kun olis jossain espanjalaisessa lähiössä!"

Istuskeltiin tovi rannassa laiturilla auringon paisteessa ja jauhettiin kakkaa. Vois sitä kai kuvauspäivän huonomminkin viettää. Välitunnilla palattiin takaisin koululle ja vietiin tuliaiseksi kahvipaketti, opettajanhuoneen kahvit oli olleet näet loppu aamulla.

Kouluvisiitti oli mukavaa vaihtelua klubikeikkojen ja dokaamisen vastapainoksi. Koko koulumiljöö oli kuin toisesta maailmasta. Päivän päätyttyä Patu ja Samu lähtivät kohti lähistöllä sijaitsevaa Samun kotia. Koska Tuomaksella ja minulla on yhteensä vain 4 kättä, eikä edelleenkään minkään sortin kalustoautoa, kuvasin matkan kamera toisessa, ja kameracase toisessa kädessä. Toisin sanoen en pystynyt operoimaan kameraa kesken matkan mitenkään. Nauratti. Ei hitto mitä amatööripaskaa taas. No sillä mennään mitä on.

Samun päästyä kotiin lähdettiin Patun kanssa kohti Suvelaa. Sillä erotuksella aikaisempiin reissuihin, ettemme menneetkään enää Kirstintien rakkaudenpesään, vaan Patun uuteen yksiöön. Uuu! Jänskää!

Patun luona äänitimme Patun ensimmäisen haastattelun, jossa venähtikin sitten jo melko pitkään ja oli aika jättää Espoo. Nimittäin päivä ei suinkaan ollut pulkassa, vaan olimme myöhemmin vielä lähdössä Masan luokse.

Ehdittiin kääntymään kotosalla haukkaamassa purtavaa ja sitten menoksi taas. Kello veteli iltakahdeksaa.

Masan luokse päästyämme heti eteisessä tuoksui maukas ruoka. Opettelimme käyttämään Homer Simpson-korkinavaajaa. Siemailtiin hyvää valkoviiniä ja äänitettiin myös Masalta haastattelu. Hyvin leppoisaa. Kun kello oli yli kymmenen, oli aika pakata pillit. Tää päivä oli tässä.

Kotiin päästyäni olo oli jotenkin paleleva ja outo ja kuumemittari kertoikin sitten sellasia lukemia että jaa, tässä ollaan näköjään kuumeessa.